2.1 & 2.2

2.1 

Seuraa joukkotiedotusvälineitä ja kerää vähintään viisi mihin tahansa koulutukseen, opetukseen, koulutuspolitiikkaan, oppilaitoksiin liittyvää juttua, uutista tai mielipidettä:

1. Opetusneuvos: Miesopettajien lisääminen alaluokille voisi kohentaa poikien koulumenestystä https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006196201.html

2. Ota haltuun opiskelutekniikat! Unohda tuntikausien pänttääminen — opiskele nopeammin ja tehokkaammin
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/08/20/ota-haltuun-opiskelutekniikat

3. 12-vuotiaan tytön tarina nykykoulusta nosti kohun – lasten liian suuri valinnanvapaus kerää rajua kritiikkiä: "On menty liian pitkälle"
https://yle.fi/uutiset/3-10925064

4. Kansainvälisyys kukoistaa Helsingin kasvatuksessa ja koulutuksessa alkavana lukuvuonna
https://www.hel.fi/uutiset/fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/koulun-alku?pd=v

5. Maaret Kallio: Suomessa on liikaa lapsia, jotka tuntevat itsensä näkymättömiksi – Kiire on myrkkyä kohtaamiselle ja läsnäololle
 https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/08/maaret-kallio-suomessa-on-liikaa-lapsia-jotka-tuntevat-itsensa-nakymattomiksi

Mielipideteksti

Maaret Kallion artikkeli Suomessa on liikaa lapsia, jotka tuntevat itsensä näkymättömiksi – Kiire on myrkkyä kohtaamiselle ja läsnäololle Ylen verkkosivuilla herätti paljon ajatuksia. Artikkeliin sisältyy Kallion tekstin lisäksi kaksi lyhyehköä videota kahdesta nuoresta, jotka videolla kohtaavat lapsuutensa ajan merkittävän aikuisen: opettajan ja koulunkäyntiavustajan. Kallio painotti tekstissään pientenkin kohtaamisten tärkeyttä ja videolla nähdyt koulunkäyntiavustaja Anna ja opettaja Jenni olivat onnistuneet erityisesti näiden pienten kohtaamisten suhteen. Toinen videon nuorista oli kärsinyt lapsuudessaan oppimisvaikeuksista ja toista vaivasi sopeutuminen uuteen kotimaahan.

Videot toivat aiheeseen syvyyttä ja kosketuspintaa, itse tekstiosuus artikkelissa jäi varsin lyhyeksi. Artikkelin aihe puhutteli itseäni ja herätti ajatuksia. Mietin muun muassa, että millaista olisi näiden nuorten elämä ollut kouluaikana ilman tukena ollutta aikuista. Videon nuoret Nea ja Mustafa kuvailivat opettajaansa ja kouluavustajaansa lämpimästi ja heidän puheesta sekä olemuksesta välittyi se, kuinka nämä aikuiset olivat olleet avainhenkilöitä nuorten koulumenestyksen suhteen.

Maaret Kallio kirjoittaa kuinka videoilta välittyy teema ”small is all”. Tällä Kallio tarkoittaa sitä, kuinka pienikin välittäminen ja matalan kynnyksen toiminta auttaa nuorta eteenpäin. Yksinkertaisetkin kysymykset ”miten menee?” ja ”mikset tullut kouluun?” ilmaisevat nuorelle, että aikuinen välittää. Tämä ajatus havahdutti minuakin. Omasta mielestäni kohtaan oppilaani vastaanottavaisena, mutta voisin useammin kysellä oppilaideni kuulumisia, vaikka tunnin aluksi. Olen myös huomannut, että kun ilmapiiri soittotunnilla on lämmin, saattavat oppilaat kertoa omatoimisesti asioistaan tai haluavat avautua jostakin mieltä painavasta ongelmasta tai tilanteesta. 

Eräs kokenut opettajakollega sanoi kerran minulle, kun ”kriiseilin” omaa opettajuuttani, että: ”se on jo hienoa, että oppilas tulee soittotunnille. Kaikki sen jälkeen on plussaa.”. Tämä jäi mieleeni ja on antanut minulle itseluottamusta opettajana. Kun oppilas tulee viikko toisensa jälkeen soittotunnille, useimmiten iloisena jälleennäkemisestämme ja musiikin iloa sekä intoa puhkuen, on työni opettajana jo puoliksi tehty.

2.2

Pohdi blogissasi musiikinalan koulutuksen suhdetta musiikin kentän muuttuviin työtehtäviin.

Koen, että Metropoliassa opiskelu on ollut itselleni erityisen hyvä valinta etenkin tulevaisuuden musiikin kentän muuttuvien työtehtävien kannalta, sillä olen saanut opiskelujeni aikana monipuolista opetusta ja tärkeitä verkostoja. Jo pidempään on ollut huomattavissa, että erityisesti musiikin alalla perinteiset virat, mm. musiikkiopiston opettajan virka, ovat harvenemaan päin. Moni sitoutuukin työhönsä lukukausi tai sijaisuus kerrallaan. Olen huomannut ja tiedostanut tämän muutoksen jo aloittaessani opintojani, joten en ole missään vaiheessa odottanutkaan viulunsoitonopettajan vakituisen työn olevan kuin tarjottimella edessäni valmistuessani ammattiin.

Olisi upeaa, että musiikin alan vakituisia työsuhteita olisi tarjolla nykyistä enemmän. Omalla kohdallani pidän kuitenkin hyvänä asiana sitä, että tulen mitä todennäköisimmin työskentelemään ”siellä ja täällä”, keikka kerrallaan ja opetuspaikka kerrallaan. Töiden jatkuvuus ja riittävyys on toki erittäin tärkeää, mutta hyväksyn sen seikan, että työviikkoni muusikkona ja soiton opettajan tulee koostumaan esimerkiksi muutamasta opetuspäivästä, studiomuusikon ja keikkamuusikon töistä ja ehkä vielä jostain lisähanttihommasta.

Vaikka seuraava miete vaikuttaa hieman ankealta, on mielestäni musiikinalan koulutuksessa tärkeää pitää huolta siitä, ettei opiskelijoille maalailla turhan ruusuista kuvaa ammatin työllistymisen näkymistä. Myös sitä tulee painottaa, että moniosaaminen on enenevissä määrin työllistymisen edellytys tulevaisuudessa. Vielä nykypäivänä musiikkioppilaitosten opettajat saattavat olla vain oman instrumenttinsa huippuosaajia, mutta lähitulevaisuudessa työpaikat tulevat jakautumaan niiden kesken, jotka oman instrumenttinsa lisäksi voivat taipua muun muassa improvisoinnin, orkesterin johdon, ryhmäopetuksen, eri tyylilajien ja eri instrumenttienkin opettamiseen. Kannustamista työelämään suuntautumiseen jo opintojen aikana tulisi ehdottomasti lisätä ja muutenkin luoda opintojen ajalle positiivisuutta. Uskon vahvasti, että töitä on tarjolla, kunhan omaa osaamistaan muistaa jatkuvasti kehittää ja pysyä mukana työelämän muutoksissa. Uusi taiteen opetussuunnitelma on tästä hyvä esimerkki ja sen myötä opettajien tuleekin kartuttaa osaamistaan ja uskaltaa rohkeasti pois omilta mukavuusalueiltaan.

Miten musiikin koulutus kohtaa musiikin työelämän. Vastaako koulutus työelämää?

Muusikon työelämä on nykypäivänä monipuolisempaa kuin koskaan aikaisemmin, vaikkakin esimerkiksi klassisille orkesterimuusikoillekin on tarvetta ja huippuosaajat tulevat jatkossakin työllistämään itsensä. Orkesterien ja esimerkiksi musiikkiopistojen virkojen ulkopuolelle jää kuitenkin valtava määrä erilaisia muusikon ja musiikkipedagogin työmahdollisuuksia.

Vaikka uskon, että Suomessa musiikkialan korkeakouluissa ollaan yleisesti hyvin kartalla musiikin työelämästä, jää silti ammattiin valmistuville joitakin aukkoja työllistymisensä kanssa.

Lähtökohtaisesti musiikkialalla tarvitaan omaperäisyyttä, yrittäjähenkisyyttä ja tavoitteellisuutta ammatissa menestymisen kannalta. Opintojen aikana käydään tietyt vaadittavat kurssit mm. yrittäjyydestä, mutta silti asiaa tulisi valaista opiskelijoille enemmän. Musiikkipedagogi voi toimia yrittäjänä ja samalla toimia keikkailevana muusikkona esimerkiksi oman toiminimen alla. Tätä asiaa onkin sivuttu opintojeni aikana, muttei tarpeeksi, että uskaltaisin ruveta heti valmistuttuani tai jo opintojeni aikana yrittäjäksi. Kaikkea mahdollista ei toisaalta koulutuksen aikana voidakaan käydä mitenkään läpi, mutta toivoisin että opiskelijoita passitettaisiin lisää omatoimisuuteen ja asennoitumaan kohti työelämää.

Olisi myös hienoa, mikäli opintojen aikana kuulisimme erilaisia uratarinoita musiikin alan ammattilaisilta. Esimerkiksi, miten joku on säveltänyt pelimusiikkia tai luonut jonkun aivan uudenlaisen konseptin, jossa musiikki on vahvasti läsnä. Uskon, että musiikin alalla on lähes rajattomasti mahdollisuuksia, ja siksi jo opintojen aikana rohkea ja luova ideointi tulevan uran suhteen on erittäin tärkeää. Tätä asennetta siis opintoihin lisää!

Arvioi, miten taiteen perusopintojen opetussuunnitelman suuntaviitat ohjaavat sinua pedagogina käytännön opetustyössä.

Käytännön opetustyössäni taiteen perustopintojen opetussuunnitelma ohjaa työtäni vielä kokeilullisempaan suuntaan, kuin mihin olisin ehkä omatoimisesti suuntautumassa. Perinteinen musiikinopetus on nojautunut aika lailla instumentin yksilöopetukseen ja orkesterisoittajilla myös yhteisiin produktioihin. Tämän lisäksi oppilaat ovat käyneet erikseen musiikin teoriatunneilla. Nykyisen opetussunnitelman myötä teoriaopetus tulee osaksi instrumenttiopetusta ja instrumentin yksilöopetuksen rinnalle tulee vahvasti ryhmäopetus. Yksilöopetus tulee aina olemaan arvossaan ja musiikissa huippuosaaminen vaatikin sitä tietyissä määrin. 

Tulen varmasti opettamaan paljon pienryhmissä ja ohjaamaan joitakin oppilasorkesterita ja yhtyeitä. Lisäksi sävellyttämistä painotetaan, eli tulen rohkaisemaan oppilaitani oman luovuuden käyttöön ja oman musiikin tekemiseen. Myös arvostelukäytännöt ovat muuttuneet ja jatkossa perinteiset kurssitutkinnot ovat historiaa ja oppilasta arvioidaan pitkin lukuvuotta. Muutokset ovat mielestäni hyviä ja yritän pitää ne mielessäni omassa opetustyössäni. Halu kehittää itseäni opettajana ja hankkia kokemuksia eri työtilanteista auttaa kartuttamaan ammattitaitoani musiikin opettajana.

Kuvaa lyhyesti omin sanoin, mistä ammatillisen koulutuksen reformissa on kysymys ja mitkä ovat oleelliset muutokset. 

Koska tulevaisuuden työelämässä tarvitaan uudenlaista osaamista ja ammattitaitoa, tulee ammatillista koulutusta uudistaa. Ammatillisen koulutuksen reformi on hallituksen hanke ja siinä uudistetaan ammatillisen koulutuksen rahoitusta, ohjausta, toimintaprosesseja, tutkintojärjestelmää ja järjestelmärakenteita. Tarkoituksena on selkeyttää tutkintoja paremmin työelämän tarpeisiin vastaaviksi, koulutuksiin on myös joustavaa hakeutua ja saada opiskelupaikka. Työelämää tuodaan aikaisempaa enemmän osaksi opiskeluaikaa; mm. koulutussopimuksen ja oppisopimuksen kautta. Ammattikouluissa luodaan jokaiselle opiskelijalle yksilölliset opintopolut.

1.1 B. Oppiminen

(Osa A löytyy aikaisemmin julkaistuista blogiteksteistäni)

1. (s. 9-15) Oletko omassa kirjoitelmassasi esittänyt jonkinlaisen oppimisen määritelmän? 

Analysoi määritelmääsi: millaista oppimista se edustaa?

Tiettyä oppimisen määritelmää en ole kirjoitelmassani esittänyt. Kirjoitelmassani käy kuitenkin ilmi miten olen oppinut musiikkiin liittyviä taitoja. 

2. (s. 16-20) a) Mitä oppimisen taustatekijöitä olet käsitellyt omassa esseessäsi? Mitkä kirjan kuviossa 2 (s. 17) esitetyistä taustatekijöistä sinun kirjoitelmastasi puuttuvat? b) Miten olet kuvannut oppijan toimintaa? c) Minkälaisista oppimistuloksista olet kirjoittanut?

a) 

Taustatekijät joita olen käsitellyt:

Olen käsitellyt kirjoitelmassani seuraavia taustatekijöitä: ulkoinen ympäristö, motivaatio, oppimisen tulokset ja soveltaminen. Kuvion (s.17) taustatekijöistä kaikki henkilökohtaiset tekijät käyvät ilmi. Oppimisympäristön tekijöistä oppiaine, opettaja ja opetussuunnitelma käyvät ilmi. 
"Rivien välissä" olen käsitellyt myös opettajan opetustapaa.

Taustatekijät jotka puuttuvat: 

Kirjoitelmastani puuttuvat seuraavat taustatekijät (kuvio, s.17):  opetusmenetelmät ja arviointimenetelmät.

b) 

Miten olet kuvannut oppijan toimintaa? 

Kirjoitelmani käsittelee pääasiassa musiikin opiskelua ja oppimista omista lähtökohdistani. Oppijan toimintaa kuvatessani käsittelen omaa aikaisempaa toimintaani. Tekstissäni pääroolissa on oppimisen "hyöty". Olen oppijana toiminut jokin tietty päämäärä mielessäni ja opiskellut sopivaksi katsomallani tavalla. Motivaatio on myös isossa osassa oppijan toiminnassa. Mikäli motivaatiota ei ole, jää oppiminenkin puolitiehen eikä oppija toimi tehokkaalla ja mieluisalla tavalla. 

c) 

Minkälaisista oppimistuloksista olet kirjoittanut? 

Kirjoitin tekstiini oppimistuloksia omien tavotteiden saavuttamiseen liittyen. Esimerkiksi opiskelupaikan saaminen musiikkialalta on vaatinut paljon uuden opettelua ja yksi tavoite toteutui opiskelupaikan myötä. Omien tavoitteiden saavuttamiseen liittyy myös jatkuva itsensä kehittäminen, jotta ura musiikkialalla mahdollistuu ja vakiintuu. 

3. (s. 28-67) Tarkastele kuvaamaasi hyvää oppimiskokemusta SEKÄ behavioristisen ETTÄ konstruktivististen oppimisnäkemyksen kautta. 
- Missä määrin oma esimerkkisi on behavioristisen tai konstruktivistisen teorian sovellus? 
- Mitä behavioristista / konstruktivistista näkemystä muistuttavia yksityiskohtia siitä löytyy? 

Omassa oppimiskokemuksessani sain olla osana pientä ammattiorkesteria. Opettajani pyysi minut jousistoon mukaan ja piti kaikille meille jousisoittajille yhteisiä stemmaharjoituksia. Stemmaharjoitusten jälkeen harjoittelimme vielä koko orkesterin kanssa ennen esitystä. Tyyliltään esitettävä ohjelmisto oli kevyttä musiikkia, tarkemmin kantria. Orkesteri koostui jousien lisäksi mm. bändisoittimista.

Behavioristinen teoria lähtee siitä, että ihminen on passiivinen, ympäristönsä tuote. Ihmisen kaikki toiminnot ovat opittuja. Behaviorismissa opettajalla on kaikki tieto, jonka hän välittää oppilailleen. Tieto siirretään ihmisestä toiseen. Tällöin oppiminen ei tapahdu oppilaan pohdinnoilla. Oppilaan rooli on vain omaksua uusi tieto ja hyväksyä kaikki mitä opettaja sanoo, opettaa ja näyttää. Opettaja palkitsee onnistumisesta ja tällä tavoin edistää oppilaan muistia sekä oppimista.

Koska esimerkiksi viulunsoitossa painotetaan oikeanlaisen soittotekniikan oppimista, ilmenee behaviorismia aika paljonkin soiton opetuksessa. Koska itse olen jo pitkällä opinnoissani ja soittotekniikka hallussa, behaviorismia ei esiinny yhtä paljon kuin vaikkapa opintojen alkuvaiheessa, jolloin opettajalla on suuri vastuu opettaa tietyt asiat tietyssä järjestyksessä oppilaalle.

Tässä oppimiskokemuksessani opettajani antoi minulle opeteltavien kappaleiden nuotit ja mm. harjoitusten aikataulut. Opettajani kanssa kävimme kappaleet yksitellen läpi ja hän behaviorismin tapaan opetti minulle miten kukin kappale tulee soittaa. Vaikka nuotteja osaan itse lukea, oli kappaleiden omaksumiseen liittyen muuta uutta opittavaa. Kävimme läpi jousitekniikkaa ja sormituksia, jotka opettajani minulle opetti.

Konstruktivismissa oppiminen ei ole passiivista vastaanottamista, vaan aktiivista kognitiivista toimintaa. Oppilas tulkitsee havaintojaan ja uutta tietoa aikasemman tietonsa ja kokemustensa pohjalta. Kun oppilas on jo pidemmällä opinnoissaan, hän pystyy jo yhdistämään tietoja aiemmin opittuun sekä tekemään omia johtopäätöksiä.

Itse harjoituksissa erityisesti koko orkesterin kanssa olin jo omillani. Vaikka opettajani soitti viulua vieressäni, olin itse vastuussa soittamastani stemmasta. Minun tuli seurata muiden orkesterilaisten soittoa ja kuunnella laulusolisteja. Minua kohdeltiin tasavertaisena muihin ammattilaisiin verrattuna ja se tuntui mukavalta. Tein harjoituksissa huomioita omaan soittooni liittyen, huomasin mm. mitkä
kohdat vaativat vielä lisää harjoittelua. Jokainen uusi esiintymiskokemus antaa uutta oppia ja varmuutta seuraavia esiintymisiä varten. Onkin vaikeaa eritellä mitä kaikkea tarkalleen opin kyseisestä kokemuksesta.

4. (s. 98-110) Kirjoita, miten eri motivaatioteoriat vastaavat omia kokemuksiasi erilaisista opiskelutilanteista. 

Päivi Tynjälän kirjassa perehdytään kolmeen motivaatioteoriaan. Niistä ensimmäinen on suoritusmotivaatioteoria. Teoriassa pääroolissa on onnistumisen toive vs. onnistumisen pelko.
Jos oppijan onnistumisen toive on voimakkaampi kuin epäonnistumisen pelko, seurauksena on lähestymismotivaatio. Jos epäonnistumisen pelko saa taas vallaan, toimii hän välttämismotivaation ohjaamana.

Erityisesti peruskoulussa, yläasteella ja lukiossa muistan tarponeeni ikävältä tuntuvia kursseja läpi reputtamisen pelko mielessäni. Hoin itselleni etten osaa kuitenkaan matematiikkaa ja kemiakin tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Vaikka kyseessä oli ihan perusopinnot ja kemiaakin lukiossa joutuu käymään vaivaisen yhden kurssin verran (mikäli niin valitsee), koin ettei minusta ole näihin opintoihin ollenkaan. Välttämismotivaation ohjaamana alisuoriuduin vaikeista kursseista, mutta jos olisin katsonut niitä valoisammin, olisin varmasti saanut parempia arvosanoja, enkä muistelisi katkerana niitä muutamia ikäviä kursseja vielä tänäkin päivänä.

Attribuutioteorian mukaan ihminen antaa syitä tai motiiveja toiminnalleen ja tapahtumille. Syyselityksiä kutsutaan kausaliattribuutioksi ja attribuutioilla nähdään olevan motivaatioon liittyviä merkityksiä (tehtävät, suoritukset).

Olen itse "syyllistynyt" selittelyyn useasti. Kirjan esimerkissä oppilas selittelee matematiikan kokeen huonoa arvosanaa huonolla matikkapäällä ja niin edelleen. Yllä kirjoitinkin siitä miten alisuoriuduin sellaisten aineiden kokeista joihin minulla ei mielestäni ollut vain ymmärrystä. Nykyään attribuutiot näkyvät arjessani esimerkiksi kuntoilun lykkäämisenä toiseen päivään, huonosti harjoittelemisena viulutuntia varten, kurssitehtävien lykkäämisenä ja niin edelleen. Rajaa on kuitenkin ammattiopinnoissa ja muutenkin aikuisiällä vaikea vetää siihen, onko jokin toiminta selittelyä vai oikeita syitä. Olen ollut kiireinen kuluneena syyslukukautena ja palautan näitä Haaga-Helian tehtäviä myöhässä. Joudun miettimään että olisinko löytänyt aikaa näille tehtäville ennen vuodenvaihdetta vai onko nyt todella ensimmäinen rako saada tehtävät valmiiksi. Olen iloinen ja kiitollinen kohdalleni sattuneista musiikin töistä, enkä pitänyt sitä vaihtoehtona, että jätän näitä keikkatilanteita ja muita töitä vähemmälle, vaikka tiesin että opintoni tulevatkin hieman kärsimään väliaikaisesti.

Tavoiteorientaatioteorioiden mukaan ihmisen henkilökohtaiset tavoitteet luovat sen viitekehyksen, jonka puitteissa he tulkitsevat tilanteita ja toimivat niissä. Tavoiteorientaatioihin kuuluu erilaisia suuntautumistapoja. Tehtäväsuuntautuneisuus herätti itsessäni erityisesti omakohtaisia muistoja. Olen pitkäjänteisesti ja luovuttamatta työskennellyt uuden taidon oppimisen eteen. Halusin oppia valokuvaamaan järjestelmäkameralla kauan sitten ja päätin oppia käyttämään sitä manuaalisäädöillä. Ostin oppaan ja katsoin erilaisia opetusvideoita kuvaamiseen liittyen. Lopulta kun ymmärsin millaista ( ja miten) jälkeä haluan saada valokuvatessani, olin tyytyväinen itseeni. Yrittäminen ja lopputulos kulkivat käsi kädessä ja kumpikin oli yhtä tärkeä.

Muita tärkeimpiä  suuntautumistapoja ovat suoriutumisorientaatio, välttämisorientaatio sekä minäsuuntautuneisuus ja sosiaalinen riippuvuussuuntautuneisuus.

5. (s. 111 – 126) Pohdi, miten esitetyt teoriat oppimistyyleistä ja - strategioista, metakognitiosta ja oppimisprosessin säätelystä sopivat mielestäsi oman alasi oppimiseen.

Useimmiten oppimisstrategioilla tai kognitiivisilla prosessointistrategioilla viitataan tapaan ja keinoihin, joilla yksilö suorittaa tietyn oppimistehtävän. Oppimistyylillä taas on tarkoitettu pysyvämpää taipumusta käyttää tietynlaisia strategioita ja henkilökohtaisia opiskelu- ja oppimistapoja. 

Kognitiiviset prosessointistrategioilla tarkoitetaan niitä ajattelu- ja opiskelustrategioita, joita oppija käyttää opiskellessaan ja pyrkiessään saavuttamaan oppimistavoitteitaan. Yleisesti musiikin opiskelussa ja viulunsoitossa käytetään prosessointistrategioita joiden avulla opitaan muistamaan esitettävä kappale ulkoa tai saavutetaan ergonominen soittoasento. Myös musiikin teorian oppiminen ja soveltaminen käytäntöön vaatii näitä strategioita. Jotta osataan viedä teoriakirjan sivulta tietty sointukulku omaan soittimeen soittotunnilla, täytyy taustalla olla syvä- ja pintasuuntautunutta opiskelua. Musiikin teorian ymmärrys vaatii aiheiden laajaa hahmottamista, mutta myös ulkoa opeteltua tarkkaa käytännön osaamista (esim. kuinka sormet asettuvat soittimeen tämän soinnun kohdalla).

Metakognitiivinen säätely 
Musiikin opiskelussa vaaditaan laajojenkin teosten/keikkaohjelmistojen ulkoa muistamista. Musiikkiopistotasolla oppilaat harjoittelevat tietyn ohjelmiston (ulkoa tai nuotista) tutkintoa varten ja toki on pienimuotoisempiakin tavotteita jotka vaativat suunnitelmallisuutta ja säännöllistä harjoittelua, siis metakognitiivista säätelyä. Metakognitiivisten toimintojen korkeatasoinen hallinta on tyypillistä itseohjautuvalle oppimiselle. Vastakohtana on oppimisen ulkoinen säätely, mikä tarkoittaa sitä että opettaja tai oppimateriaali antaa ohjeet ja neuvot. 

Henkilökohtaiset oppimiskäsitykset
Musiikin opiskelussa vaaditaan monenlaisia taitoja ja tietoja. Tuntuukin siltä että jokaisesta oppimisstrategiasta lukiessani löydän seikkoja jotka liittyvät musiikin opiskeluun. Toiset ihmiset näkevät oppimisen tietojen lisääntymisenä, kykynä muistaa opitut asiat ja toistaa ne sekä soveltamalla jo opittua. Toiset näkevät oppimisen ihmisen jatkuvana kehittymisenä ja muuttumisena. Tällöin asioiden henkilökohtainen ymmärtäminen on tärkeintä (opitun omin sanoin selittäminen).  Koen että muusikin opiskelijalta vaaditaan molempia tapoja oppia. Totta on se että uutta oppiessa tieto lisääntyy, osataan esimerkiksi soittaa vaativampia kappaleita kuin aikaisemmin. Toisaalta tarvitaan myös ymmärtävää oppimista, jolloin musiikin teoriaa voidaan soveltaa omaan sävellystyöhön ja näin luodaan uutta.  

Opiskelu- ja koulutusorientaatiot
Orientaatioilla viitataan henkilökohtaisiin tavoitteisiin, intentioihin, motiiveihin, odotuksiin ja asenteisiin, jotka ohjaavat opiskelu- ja oppimistoimintoja. Musiikin oppimisessa motivaatiolla on iso merkitys. Musiikin opetusta on pakollisena peruskoulussa, mutta muuten sen harrastaminen lähtee usein henkilöstä itsestä. Vaikka vanhemmat saattavat päättää lapsen musiikkiharrastuksen aloittamisesta, pidemmän päälle kyse on vain siitä onko lapsella/nuorella/aikuisella halua oppia musiikkia. Erityisesti ammattiin suuntautuessaan henkilön on tiedostettava oma osaamistasonsa ja opiskeltava lisää, jotta ovet opiskelupaikkaan avautuvat. Ammatissa pärjäämisessä vaaditaan myös jatkuvaa omien taitojen ylläpitoa ja viimeistään tässä vaiheessa punnitaan todellinen oma halu olla musiikin alalla. 

Musiikin oppimiseen liittyy vahvasti kotiharjoittelu. Yleensä esim. soittotunneilla käydään kerran viikossa ja seuraavalle tunnille oppilaan oletetaan vähintään kerranneen edellisen tunnin asiat ja harjoitelleensa annettuja soittoläksyjä. Tämän vajaan viikon aikana kun oppilas taas harjoittelee omatoimisesti, tulee hänen hahmottaa se osa mikä menee jo hyvin, mutta myös se missä on vielä opittavaa. Voi myös olla ettei opettaja ole selittänyt tai näyttänyt opeteltavaa asiaa sillä tavalla, että oppilas sen oppii ja onkin tärkeää ottaa epäselvä asia tai ongelma puheeksi seuraavalla tunnilla. Tämä kaikki kuuluu metakognitiivisiin toimintoihin.


6. (s. 128-168) Pohdi esitettyjen teorioiden valossa omia kokemuksiasi ryhmässä oppimisesta. Minkälaisia asioita haluat nostaa esille ryhmässä oppimisesta näihin teoreettisiin ja käytännöllisiin näkökulmiin pohjautuen?

Jo peruskoulussa tein huomioita siitä, miten koulun ryhmätöissä opiskeltiin ja työskenneltiin tietyllä tavalla. Koulun ryhmätöissä mieltäni vaivasivat tarkat tehtävänannot, joita tuli noudattaa. Osa ryhmästä ymmärsi tehtävänannot helposti ja osalle ne jäivät hieman epäselviksi. Muistan peitelleeni epävarmuuttani ja pelänneeni väärin sanomista, nolatuksi joutumisen pelon takia. Peruskoulun jälkeen olenkin oppinut ja ymmärtänyt, etteivät opettajan laatimat tehtävänannot ole välttämättä sellaisia, joihin vaaditaan yksi ja ainoa oikea vastaus. Tämä on ollut suuri helpotus ja olen uskaltautunut keskustelemaan ryhmässä rohkeammin ja avaamaan omia näkemyksiäni vastausten suhteen.
-> Situaatioteorian mukaan koulu on oma kulttuurinsa, jossa opitaan. Se on erillään työelämän ja arjen ympäristöistä ja koulussa oppiminen eroaa muusta elämässä tapahtuvasta oppimisesta.
-> Olen huomannut, että koulun ulkopuolella luovempia oppimistapoja. Ihmisille jakautuu yleensä heille sopivimmat hommat, kun taas koulussa on kaikkien opittava samat asiat.
Toki sielläkin eri aineita, jolloin eri henkilöt ”loistavat” toisissa aineissa ja toiset toisissa. Työelämässä on ihmisiä eri lähtökohdista, lukiosta, amiksesta, yliopistosta ja yhtäkkiä tehdään samaa työprojektia. Myös eri ikäisten kanssa tehtävä töitä ja oltava kanssakäymisissä. Musiikin opettajalla saattaa olla itseään vanhempi oppilas jne.

Lavenin ja Wegnerin osallistuvan harjoittelun malli kiehtoo itseäni. Osallistuva harjoittelu tarjoaa oppijalle paljon enemmän kuin pelkkä observointi. Tämä näkyy mm. työelämässä, jolloin työyhteisön jäsenet osallistuvat aktiivisesti työpaikan toimintaan. Itselleni muistuu tästä osallistuvasta harjoittelusta monia hetkiä mieleeni edellisiltä lukuvuosilta opintojeni ajalta. Esimerkiksi viime lukuvuoden aikana kävin observoimassa musiikkiopisto-opetusta. Seurasin opetusta sovitun lailla ja sain siitäkin paljon vinkkejä ja inspiraatiota omaan tekemiseeni, mutta hienoa oli päästä yllättäen mukaan osaksi opetettavaa ryhmää. Koin kuuluvani joukkoon ja oppivani vähintään yhtä paljon, kuin pelkästään observoidessani opetusta. Tunnin jälkeen musiikkiopiston opettaja jäi keskustelemaan kanssani ja näytti vielä erikseen opetusmateriaaleja minulle.

Kognitiivinen oppipoikakoulutus ihastutti myös. Kognitiivisen oppipoikakoulutuksen menetelmät ovat mallintaminen, valmentaminen ja tukeminen. Malli on kytkeytynyt voimakkaasti käytännöllisten ammatillisten taitojen harjoittamiseen, Tarkoituksena opettaa oppilaille sellaisia kognitiivisia prosesseja, joita ekspertit käyttävät työskennellessään monimutkaisten ongelmien parissa.
Ajattelu- ja ongelmanratkaisutaitojen sovellukset.

->”Strategiat ja ongelmanratkaisuprosessit tehdään oppilaille näkyviksi, jolloin niistä tulee samalla tavalla havainnoitavissa olevia kuin käsityöammattien erilaiset työprosessit perinteisessä oppipoikakoulutuksessa. Oppilaat saavat tällöin mahdollisuuden havainnoida ja harjoitella kognitiivisia taitoja samalla tavalla kuin oppipojat harjoittelevat mestarinsa opastuksella käsityötaitoja. Näin he oppivat esimerkiksi matematiikan opiskelussa matemaatikon tavan ajatella ja toimia. ”

Oppipoikamallia sovelletaan musiikin alalla opiskeluaikana ja itse työtehtävissä esimerkiksi orkesterissa soittaessa. Orkesterissa on monia kanssasoittajia, joko ammattilaisia tai opiskelutovereita. Lisäksi orkesteria johtaa kapellimestari ja konserttimestarikin opastaa soittajia. On todella opettavaista olla mukana esimerkiksi ammattilaisorkesterissa, jolloin joutuu itse sulautumaan joukkoon ja omaksumaan koko ajan uutta. Vierustoverina saattaa olla kokeneempi muusikko, joka tekee merkintöjä nuottiin ja antaa ehdotuksia soittotekniikkaan liittyen. Uusi soittaja saattaa jäädä myös ns. Oman onnensa nojaan, jolloin täytyy tarkkailla jatkuvasti orkesterin liikkeitä ja reagoida mm. dynamiikkaan ja tempohin muiden mukana.

Bereiterin (1997) tiedonrakentelun mallin mukaan oppilaita tulisi kouluissa ja yliopistoissa valmentaa tiedon tuottamiseen ja käyttöön. Tämän vuoksi tiedonrakentelun tulisi olla keskeistä koulutyössä. ”Koululaisten ja opiskelijoiden tiedonrakentelu poikkeaa tiedemiesren tiedon tuottamisesta siinä mielessä, että tutkijat tuottavat tieteenalalleen uutta tietoa, kun taas oppilaat ja opiskelijat koulutuksessaan tuottavat itselleen tietoa. Kognitiivisessa ja sosiaalisessa mielessä kyse on kuitenkin hyvin samankaltaisesta toiminnasta.” Mielestäni tiedonrakentelu on tärkeää koulumaailmassa, sillä tällöin mieleen painamisen ja muistamisen tehtävät eivät ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisten joukossa. Ryhmässä tapahtuva erilaisten ”tietotuotteiden” konstruointi on sen sijaan tärkeämpää. Tietotuotteita voivat olla esimerkiksi opiskelijoiden tuottamat teoriat, tulkinnat, kuvaukset tai selostukset. Tällä toiminnalla on opiskelijoille merkitystä niin sosiaalista, emotionaalista kuin tiedollista.

Yhteistoiminnallisen oppimisen eduissa ja ongelmissa mielestäni tärkeitä ja mielenkiintoisia asioita.
Ryhmässä työskentelyssä tulee mm. ottaa huomioon ryhmäläisten erilaisuus. Ei voida olettaa hyvin heterogeenisen ryhmän pystyvän toimia ehjänä kokonaisuutena. Myös yksilöiden yksilölliset erot mieltymyksissä erilaisiin työskentelytapoihin saattaa aiheuttaa hankaluuksia. Kognitiivinen kuormitus kuitenkin jakautuu ryhmässä, ryhmässä opitaan uusia taitoja (mm. keskutelu, neuvottelu, argumentointi) ja itseilmaisu kehittyy.

7. Mitä koet oppineesi tästä tehtävästä? 

Koen, että tehtävä oli kokonaisuudessaan vaativa ja aikaa vievä. Kuitenkin, sen ansiosta mieleeni jäi monta termiä ja näkökulmaa opettajuuteen liittyen. Tehtävänannot olivat selkeitä ja mielenkiintoisia!

1.2 Pedagogi eettisenä ja filosofisena toimijana

Luin Martikaisen tekstin ja se herätti ajatuksia, joita kirjasin ylös. Tehtävänannon mukaisesti keskustelimme ryhmämme kanssa tekstistä ja esitimme kysymyksiä. Mieltämme olivat askarruttaneet saman tyyppiset asiat, esimerkiksi opettajan auktoriteetti ja siihen liittyvä vastuu. Itseäni kiinnosti myös karismaan liittyvä poiminta: vaikka karismaattinen henkilö saattaa valloittaa ja osaa opettaa alkuun hyvin, on karisma arkielämässä katoavaista ja tällöin toisenlainen opettaja voikin olla pitkällä aikavälillä parempi.


Valitsimme omat kasvatusfilosofimme:

Platon, Kilpatrick, Dewey ja Freire.

Platon – Lauri

Rationalisti, realisti, idealisti
Dualismi = kaksijakoinen käsitys, jing ja jang

Pidetään luojana: dialektiikka, etiikka ja fysiikka
Mutta teksteissään ei esiinny etiikka tai fysiikka

Aistien avulla saatu tieto on epäpuhdasta ja epävarmaa. Mietiskelevä sielu voi saavuttaa oikeaa tietoa.

Suostui opettamaan naisiakin, kirjoitettu tieto ei niin puhdasta, perusti akatemian joka toimi ulkosalla alkuun ja opetti henk koht ihmisiä. Oikea oppiminen tapahtuu fyysisessä kontaktissa ihmisiin.

William Heard Kilpatrick – Lasse
John Deweyn oppilas

Kehitti koulutusmenetelmän, suom.“projektimetodi”

Praktinen osaaminen, kun opitaan niin sitä tehdään

Opettaja ei auktoriteetti vaan opas.
Oppilaskeskeisyys, oppilas saa itse päättää mitä haluaa oppia.

John Dewey – Sofia
Yhdysvaltalainen filosofi ja psykologi.

Suuri uudistaja länsimaisessa koulutuksessa, näkyy edelleen.
Progressiivinen oppiminen = tekemällä oppiminen. 

Älyn lisäksi persoonan kasvattaminen, emotionaalinen ja fyysinen puoli.
4: tärkeää pointtia Sosiaalinen, tutkiminen ja keksiminen, tekeminen ja rakentaminen sekä taiteellinen ilmaisu.

Osaajien sijaan kysyjiä yhteiskuntaan

Erityinen rooli taiteelle, auttaa yksilöä oppimaan kokemuksista ja laajentamaan kokemusta

Moraali muuttuu maailman/elämän myötä

Paulo Freire – Milena

Brasilialainen, 1930-luvun lama Brasiliassa vaikutti nuoreen Freireen ja hän halusi turvata tulevaisuuden lapsille paremmat olot mitä hänellä oli laman aikaan.

Sorrettujen pedagogiikka -teos 1960-luvulla.

Freire esittää teoriansa dialogisesta pedagogiikasta, jossa opitaan samanaikaisesti lukemista ja kirjoittamista ja yhteiskunnallista tiedostamista.

Freire korostaa kasvatuksen poliittista merkitystä taisteltaessa yhteiskunnallista sortoa vastaan.
Hänen mukaansa sorrettujen tehtävä on vapauttaa itsensä sortajien kahleista ja samalla vapauttaa sortajansa.

Freiren mukaan sorron vastakohta on dialogi, eli sortamattomat suhteet toteutuvat keskustelullisessa vuorovaikutuksessa.

Pedagogiset kuvani

Nykyhetki:
Kerään kokemusta musiikin ammattilaisena.

Tulevaisuus: 

Nokka täynnä työkaluja ja kokemuksia joita voin opettajana hyödyntää. 

1.1 A. Oppiminen

Tehtävä 1. Opettamisesta ja oppimisesta
1.1 Oppiminen
OSA A

Käsitykseni taiteen opiskelusta ja oppimisesta

Lapsena aloitetun soittoharrastuksen myötä käsitykseni taiteen opiskelusta ja oppimisesta on pysynyt kutakuinkin samanlaisena vuosien ajan. Ymmärsin jo varhain, että soittaminen vaatii harjoituskertoja omien soittotuntien lisäksi kotioloissakin. Eri asia oli kuitenkin se, että jaksoinko harjoitella. Soittaminen ja musiikin oppimisen halu on kuitenkin lähtenyt alusta saakka minusta itsestäni ja vaadin itse pääseväni viulutunneille. Vaikka murrosiässä ja teininä harjoittelu ja ylipäätänsä kiinnostus musiikkiin oli hieman kadoksissa, jokin ”vaisto” on kehottanut jatkamaan.
Olen siitä iloinen, ettei minua ole koskaan kehotettu, saati pakotettu aloittamaan tai jatkamaan mitään harrastusta. Niinä hetkinä ja vuosina, kun viulunsoiton olisin aika ajoin halunnut lopettaa, vanhempani sysäsivät päätöksen itselleni. Ovat he minua myös kannustaneet, rahdanneet autolla sunnuntaiaamuisin orkesteriin ja hakeneet arki-iltoina pois musiikkiopistolta.

Musiikkiopistossa käsitin, että opiskelu kannattaa ja tällöin kurssitutkinnot menevät paremmin, en jännitä esiintymisiä yhtä paljon kuin mitä aikaisemmin ja yleisesti musiikin opiskelu tuntuu helpommalta. Teoriaopintoihini en tätä ymmärrystä saanut siirrettyä. Pääsin rimaa hipoen kursseista läpi ja muistan itkeneeni monta kertaa ennen teoriakoetta. Muistan etten ymmärtänyt mitään, olin hämmennyksen vallassa koko musiikin teorian opiskeluun liittyen. En käsittänyt että miten viulunsoitto ja tylsä teoria liittyvät toisiinsa, että miksi minun on pakko käydä siellä tunneilla. Itseasiassa koko teorian opiskelu meinasi romuttaa viulunsoiton intoni. Teoriaopinnot kun kuuluivat musiikkiopiston opetussuunnitelmaan, eikä niistä päässyt yli eikä ympäri muuta kuin lopettamalla.

Epäonnisista teoriaopinnoistani huolimatta ymmärsin, että voin tähdätä musiikkialalla ammattilaiseksi. Toisaalta ajattelin että osaamiseni tulee liittymään vain ja ainoastaan viulunsoittoon. En uskonut voivani oppia mitään muuta asiaa tai instrumenttia hyvin. En ole koskaan pärjännyt koulussa erityisen hienosti, joten viulu oli minulle se ainoa asia, jota oikeasti koin osaavani. Musiikki on myös ollut se kiinnostavin asia elämässäni, mielelläni kävin esimerkiksi orkesterissa enkä tehnyt kouluun liittyviä läksyjä. Lukioaikana muutamat eri oppiaineet alkoivat kiinnostaa ja mietinkin suuntautuvani jollekin muulle alalle kuin musiikkiin. Koin oppivani paremmin, kirjoitin paljon ylös tunneilla ja luin muistiinpanojani.

Vasta lukion jälkeen olin oikeasti omillani, kouluputki oli päättynyt ja oli omalla vastuullani keksiä että mitä seuraavaksi. Hautasin muut urahaaveet, jotka eivät missään kohtaa edes olleet realistisia ja päätin keskittyä musiikkiin sataprosenttisesti. Se oli tärkeä hetki elinikäisen oppimiseni kannalta. Ymmärsin että minun täytyy tehdä päätös jonka takana seison, haihattelu ja monen eri alan miettiminen samaan aikaan ei toiminut kohdallani. Päätökseni jälkeen otin musiikkiopistossani loppukirin, otin eri teoriaopettajalta kolme kurssia päällekkäin, aloitin pianon sivuaineopinnot, menin kuoroon ja harjoittelin viulua. Työni teetti tulosta ja pääsin opiskelemaan musiikkia.

Aikaisemmin kuvittelin että päässäni on mukamas jotain rakenteellista vikaa oppimisen kannalta, että viulu on ainoa instrumentti minkä tulen oppimaan ja en tule koskaan ymmärtämään musiikin teoriaa, tai mitään muutakaan vaikeaa. Konservatorion ammattiopintojen alettua koin teorian suhteen kirkastumisen ammattitaitoisen opettajan ansiosta ja sen jälkeen olen opiskellut sitä mielelläni. Hahmotin myös että samat musiikin ”lait” pätevät niin viuluun, pianoon kuin vaikka kitaraopintoihin. Musiikin historiakin tuli osaksi elämääni, ennen soitin vain kappaleen kerrallaan joltakin säveltäjältä. Aloinkin hahmottaa mm. musiikin aikakausia ja säveltäjiä ihan uudella tasolla.

Vaikka käsityksessäni taiteen opiskelusta ja oppimisesta on paljon samaa mitä silloin lapsena/nuorena, olen huomannut että mitä enemmän opiskelen ja opin, sitä vähemmän tunnen osaavani. Tiedostan sen mitä jo osaan, mutta tiedän mitä kaikkea en osaa. Toisaalta on mahtavaa että voin valita mitä alan opetella, kun tiedän eri asioiden olemassaolosta jo jotain. Esimerkiksi silloin tuntuu hienolta kun kuuntelen luentoa aiheesta josta tiedän vähän, mutten kovinkaan paljon. Olen sen verran perillä aiheesta, etten ahdistu liikaa uudesta tiedosta.

Taiteen opiskelussa todella suuri rooli on opettajalla. Kiinnostus alaa kohtaan voi syttyä itsestään, mutta opiskelu vaatii äärimmäistä pitkäjänteisyyttä ja tässä kohtaa opettajan rooli on tärkeä. Hyvä opettaja kannattelee opiskelijaa vaikeidenkin vaiheiden yli ja puskee tarvittaessa opiskelijan sitä halutessaan (pääsykokeisiin preppaus, esiintyminen tms.). Taidetta opitaan ja opiskellaan myös omatoimisesti ja kurinalaisuutta sekä kiinnostusta tarvitaan hyvän opettajan ohella erittäin paljon. Toivoisin että opiskelijat vaihtaisivat rohkeasti opettajaa/oppilaitosta mikäli siltä tuntuu pidempään. Pahimmassa tapauksessa epäsopiva opettaja voi tappaa soiton ilon tai oppilaalle jää esimerkiksi henkisiä lukkoja. Omalla kohdallani olisin voinut vaihtaa teoriaopettajaa heti ensimmäisen vuoden jälkeen, mutta silloin ajatus ei käynyt edes mielessänikään.

Musiikin opiskeluun liittyy vahvasti myös tyylisuunta, ammattihaave, oma persoona ja motivaatio. Eri musiikin tyylilajien parissa pidetään arvossa eri asioita, klassisella puolella huippuopettaja on ykköskriteeri ja säntillisyyttä vaaditaan. Populaarimusiikin puolella näistä seikoista ei ole haittaakaan, mutta ihmisen omaa persoonaa pidetään enemmän arvossaan. Myös eriävät näkemykset esimerkiksi opettajan kanssa ovat yleensä sallitumpia. Musiikin alalla onkin monia koulukuntia, yksin klassisenkin sisällä vaikka kuinka. Tärkeintä olisi kuitenkin kasvaa itsevarmaksi ja mukavaksi oman instrumenttinsa / taiteensa taitajaksi, jonka kanssa halutaan tehdä töitä ja joka hakeutuu omatoimisesti mielenkiintoisiin projekteihin. Nykypäivänä ammattitaidon lisäksi sosiaalinen media on arvossaan ja moni muusikko promoaa itseään esimerkiksi instagramin tai omien nettisivujensa kautta. Nämäkin seikat tulee ottaa huomioon opiskeluaikanaan.

•     •     •

Eräs hyvä oppimiskokemukseni liittyy viime kevääseen. Popjazz-viulunopettajani kysyin minua mukaan erääseen soittoprojektiin, jossa oli tiedossa esiintyminen ammattilaisbändin kanssa hienojen laulusolistien kanssa. Kasasimme jousikvartetin ja opettajani harjoitutti kappaleita soittotuntiemme lomassa. Sain myös oppia uudesta tyylilajista ja huomasin nauttivani sen soittamisesta kovasti. Koska meitä jousisoittajia oli vain neljä, oli meistä jokaisella tärkeä oma rooli konsertissa. Soittimemme mikitettiin ja tästäkin syystä ohjelmiston tuli olla todella hallussa.

Hyvän tästä kokemuksesta teki se, että sain oppia uutta, kartutin ammattitaitoani, solmin uusia verkostoja ja sain seurata opettajani työskentelyä työnsä parissa vierestä. Olin myös otettu siitä että hän halusi ja uskalsi ottaa minut kanssaan soittamaan. Muusikkona on tärkeää päästä oman alan töiden pariin ja tämä oli erinomainen esimerkki siitä miten sain yhdistettyä opintoni ja ammattitaitoni.

Aikaisemmin hankittu pedagoginen osaamiseni

Ennen musiikkialan ammattiopintoja, olen toiminut erilaisissa viulunsoittoon liittyvissä vastuutehtävissä silloisessa musiikkiopistossani. Olin opistomme orkesterissa konserttimestarina, jossa sain miettiä viulusektiollemme parhaita soittoteknisiä tapoja toteuttaa kukin teos (sorminumerot, jousitukset, dynamiikka yms.). Vaikka itse orkesterin johtaja oli vastuussa koko orkesterin yhteissoitosta ja harjoituttamisesta, jaettiin vastuuta opiskelijoillekin sopivassa suhteessa.

Koen että koko musiikin harrastukseni/opiskeluni aika on kartuttanut pedagogista osaamistani. Viulunsoiton opettaminen vaatii itse opettajalta äärimmäisen hyvää oman instrumenttinsa hallintaa ja tämän vuoksi onkin tärkeää että tulevan opettajan oma soittoharrastus on alkanut tarvittavan aikaisin lapsena/nuorena ja hän on siinä jatkuvasti halunnut kehittyä. Vaikka itse en tiennyt vielä lukioaikanakaan että haluan opettajaksi, koin oman soittoharrastuksen erittäin tärkeäksi ja sekavista tulevaisuudennäkymistä huolimatta pyrin viemään itseäni ammattimuusikon/musiikkipedagogin uran suuntaan.

Lukion jälkeisten ammattimuusikon Konservatorio-opintojeni aikana sain vastuullisempia rooleja viulistina ja muusikkona. Aloin saamaan joitakin viulistin työkeikkoja niin pienemmissä kokoonpanoissa kuin muutamassa orkesterissa. Koen että Konservatorio-aikani antoi erittäin hyvän pohjan nykyisille Metropolia-opinnoilleni. Sain kehittyä muusikkona ja sain sopivasti vastuuta musiikkialan tehtävissä koulussa ja sen ulkopuolella.

Nyt Metropolialla olen saanut aikaisempaan verrattuna roimasti enemmän tietotaitoa pedagogina olemisesta. Alkuun omien pedioppilaitten kanssa aloittaminen hirvitti, mutta se onkin kääntynyt yhdeksi lempiasiakseni opinnoissani. Joka viikko opin uutta joko oppilaistani, itsestäni pedagogina tai ylipäätänsä musiikista. Tärkeä tuki tulee omalta jousten vastuuopettajaltani, joka antaa neuvoja ja konkreettisia harjoitteita oppilaitteni opettamiseen.

Metropolian myötä olen alkanut toimia entistä enemmän musiikkialan ammattilaisena ja itse soittokeikkojen lisäksi olen saanut muutamia yksittäisiä sijaisuuksia. Ne ovat antaneet paljon ja haluankin tehdä niitä jatkossa lisää. Aivan opintojeni alkuvaiheilla en uskaltanut pedagogin töihin vielä suuntautua, mutta nyt koen saaneeni hyvän pohjan niiden aloittamiselle/jatkamiselle.