1. (s. 9-15) Oletko omassa kirjoitelmassasi esittänyt jonkinlaisen oppimisen
määritelmän?
Analysoi määritelmääsi: millaista oppimista se edustaa?
Tiettyä oppimisen määritelmää en ole kirjoitelmassani esittänyt. Kirjoitelmassani käy kuitenkin ilmi miten olen oppinut musiikkiin liittyviä taitoja.
2. (s. 16-20) a) Mitä oppimisen taustatekijöitä olet käsitellyt omassa
esseessäsi? Mitkä kirjan kuviossa 2 (s. 17) esitetyistä taustatekijöistä
sinun kirjoitelmastasi puuttuvat? b) Miten olet kuvannut oppijan
toimintaa? c) Minkälaisista oppimistuloksista olet kirjoittanut?
a)
Taustatekijät joita olen käsitellyt:
Olen käsitellyt kirjoitelmassani seuraavia taustatekijöitä: ulkoinen ympäristö, motivaatio, oppimisen tulokset ja soveltaminen. Kuvion (s.17) taustatekijöistä kaikki henkilökohtaiset tekijät käyvät ilmi. Oppimisympäristön tekijöistä oppiaine, opettaja ja opetussuunnitelma käyvät ilmi.
"Rivien välissä" olen käsitellyt myös opettajan opetustapaa.
"Rivien välissä" olen käsitellyt myös opettajan opetustapaa.
Taustatekijät jotka puuttuvat:
Kirjoitelmastani puuttuvat seuraavat taustatekijät (kuvio, s.17): opetusmenetelmät ja arviointimenetelmät.
b)
Miten olet kuvannut oppijan toimintaa?
Kirjoitelmani käsittelee pääasiassa musiikin opiskelua ja oppimista omista lähtökohdistani. Oppijan toimintaa kuvatessani käsittelen omaa aikaisempaa toimintaani. Tekstissäni pääroolissa on oppimisen "hyöty". Olen oppijana toiminut jokin tietty päämäärä mielessäni ja opiskellut sopivaksi katsomallani tavalla. Motivaatio on myös isossa osassa oppijan toiminnassa. Mikäli motivaatiota ei ole, jää oppiminenkin puolitiehen eikä oppija toimi tehokkaalla ja mieluisalla tavalla.
c)
Minkälaisista oppimistuloksista olet kirjoittanut?
Kirjoitin tekstiini oppimistuloksia omien tavotteiden saavuttamiseen liittyen. Esimerkiksi opiskelupaikan saaminen musiikkialalta on vaatinut paljon uuden opettelua ja yksi tavoite toteutui opiskelupaikan myötä. Omien tavoitteiden saavuttamiseen liittyy myös jatkuva itsensä kehittäminen, jotta ura musiikkialalla mahdollistuu ja vakiintuu.
3. (s. 28-67) Tarkastele kuvaamaasi hyvää oppimiskokemusta SEKÄ
behavioristisen ETTÄ konstruktivististen oppimisnäkemyksen kautta.
- Missä määrin oma esimerkkisi on behavioristisen tai konstruktivistisen teorian sovellus?
- Mitä behavioristista / konstruktivistista näkemystä muistuttavia yksityiskohtia siitä löytyy?
Omassa oppimiskokemuksessani sain olla osana pientä ammattiorkesteria. Opettajani pyysi minut jousistoon mukaan ja piti kaikille meille jousisoittajille yhteisiä stemmaharjoituksia. Stemmaharjoitusten jälkeen harjoittelimme vielä koko orkesterin kanssa ennen esitystä. Tyyliltään esitettävä ohjelmisto oli kevyttä musiikkia, tarkemmin kantria. Orkesteri koostui jousien lisäksi mm. bändisoittimista.
Behavioristinen teoria lähtee siitä, että ihminen on passiivinen, ympäristönsä tuote. Ihmisen kaikki toiminnot ovat opittuja. Behaviorismissa opettajalla on kaikki tieto, jonka hän välittää oppilailleen. Tieto siirretään ihmisestä toiseen. Tällöin oppiminen ei tapahdu oppilaan pohdinnoilla. Oppilaan rooli on vain omaksua uusi tieto ja hyväksyä kaikki mitä opettaja sanoo, opettaa ja näyttää. Opettaja palkitsee onnistumisesta ja tällä tavoin edistää oppilaan muistia sekä oppimista.
Koska esimerkiksi viulunsoitossa painotetaan oikeanlaisen soittotekniikan oppimista, ilmenee behaviorismia aika paljonkin soiton opetuksessa. Koska itse olen jo pitkällä opinnoissani ja soittotekniikka hallussa, behaviorismia ei esiinny yhtä paljon kuin vaikkapa opintojen alkuvaiheessa, jolloin opettajalla on suuri vastuu opettaa tietyt asiat tietyssä järjestyksessä oppilaalle.
Tässä oppimiskokemuksessani opettajani antoi minulle opeteltavien kappaleiden nuotit ja mm. harjoitusten aikataulut. Opettajani kanssa kävimme kappaleet yksitellen läpi ja hän behaviorismin tapaan opetti minulle miten kukin kappale tulee soittaa. Vaikka nuotteja osaan itse lukea, oli kappaleiden omaksumiseen liittyen muuta uutta opittavaa. Kävimme läpi jousitekniikkaa ja sormituksia, jotka opettajani minulle opetti.
Konstruktivismissa oppiminen ei ole passiivista vastaanottamista, vaan aktiivista kognitiivista toimintaa. Oppilas tulkitsee havaintojaan ja uutta tietoa aikasemman tietonsa ja kokemustensa pohjalta. Kun oppilas on jo pidemmällä opinnoissaan, hän pystyy jo yhdistämään tietoja aiemmin opittuun sekä tekemään omia johtopäätöksiä.
Itse harjoituksissa erityisesti koko orkesterin kanssa olin jo omillani. Vaikka opettajani soitti viulua vieressäni, olin itse vastuussa soittamastani stemmasta. Minun tuli seurata muiden orkesterilaisten soittoa ja kuunnella laulusolisteja. Minua kohdeltiin tasavertaisena muihin ammattilaisiin verrattuna ja se tuntui mukavalta. Tein harjoituksissa huomioita omaan soittooni liittyen, huomasin mm. mitkä
kohdat vaativat vielä lisää harjoittelua. Jokainen uusi esiintymiskokemus antaa uutta oppia ja varmuutta seuraavia esiintymisiä varten. Onkin vaikeaa eritellä mitä kaikkea tarkalleen opin kyseisestä kokemuksesta.
- Missä määrin oma esimerkkisi on behavioristisen tai konstruktivistisen teorian sovellus?
- Mitä behavioristista / konstruktivistista näkemystä muistuttavia yksityiskohtia siitä löytyy?
Omassa oppimiskokemuksessani sain olla osana pientä ammattiorkesteria. Opettajani pyysi minut jousistoon mukaan ja piti kaikille meille jousisoittajille yhteisiä stemmaharjoituksia. Stemmaharjoitusten jälkeen harjoittelimme vielä koko orkesterin kanssa ennen esitystä. Tyyliltään esitettävä ohjelmisto oli kevyttä musiikkia, tarkemmin kantria. Orkesteri koostui jousien lisäksi mm. bändisoittimista.
Behavioristinen teoria lähtee siitä, että ihminen on passiivinen, ympäristönsä tuote. Ihmisen kaikki toiminnot ovat opittuja. Behaviorismissa opettajalla on kaikki tieto, jonka hän välittää oppilailleen. Tieto siirretään ihmisestä toiseen. Tällöin oppiminen ei tapahdu oppilaan pohdinnoilla. Oppilaan rooli on vain omaksua uusi tieto ja hyväksyä kaikki mitä opettaja sanoo, opettaa ja näyttää. Opettaja palkitsee onnistumisesta ja tällä tavoin edistää oppilaan muistia sekä oppimista.
Koska esimerkiksi viulunsoitossa painotetaan oikeanlaisen soittotekniikan oppimista, ilmenee behaviorismia aika paljonkin soiton opetuksessa. Koska itse olen jo pitkällä opinnoissani ja soittotekniikka hallussa, behaviorismia ei esiinny yhtä paljon kuin vaikkapa opintojen alkuvaiheessa, jolloin opettajalla on suuri vastuu opettaa tietyt asiat tietyssä järjestyksessä oppilaalle.
Tässä oppimiskokemuksessani opettajani antoi minulle opeteltavien kappaleiden nuotit ja mm. harjoitusten aikataulut. Opettajani kanssa kävimme kappaleet yksitellen läpi ja hän behaviorismin tapaan opetti minulle miten kukin kappale tulee soittaa. Vaikka nuotteja osaan itse lukea, oli kappaleiden omaksumiseen liittyen muuta uutta opittavaa. Kävimme läpi jousitekniikkaa ja sormituksia, jotka opettajani minulle opetti.
Konstruktivismissa oppiminen ei ole passiivista vastaanottamista, vaan aktiivista kognitiivista toimintaa. Oppilas tulkitsee havaintojaan ja uutta tietoa aikasemman tietonsa ja kokemustensa pohjalta. Kun oppilas on jo pidemmällä opinnoissaan, hän pystyy jo yhdistämään tietoja aiemmin opittuun sekä tekemään omia johtopäätöksiä.
Itse harjoituksissa erityisesti koko orkesterin kanssa olin jo omillani. Vaikka opettajani soitti viulua vieressäni, olin itse vastuussa soittamastani stemmasta. Minun tuli seurata muiden orkesterilaisten soittoa ja kuunnella laulusolisteja. Minua kohdeltiin tasavertaisena muihin ammattilaisiin verrattuna ja se tuntui mukavalta. Tein harjoituksissa huomioita omaan soittooni liittyen, huomasin mm. mitkä
kohdat vaativat vielä lisää harjoittelua. Jokainen uusi esiintymiskokemus antaa uutta oppia ja varmuutta seuraavia esiintymisiä varten. Onkin vaikeaa eritellä mitä kaikkea tarkalleen opin kyseisestä kokemuksesta.
4. (s. 98-110) Kirjoita, miten eri motivaatioteoriat vastaavat omia kokemuksiasi erilaisista opiskelutilanteista.
Päivi Tynjälän kirjassa perehdytään kolmeen motivaatioteoriaan. Niistä ensimmäinen on suoritusmotivaatioteoria. Teoriassa pääroolissa on onnistumisen toive vs. onnistumisen pelko.
Jos oppijan onnistumisen toive on voimakkaampi kuin epäonnistumisen pelko, seurauksena on lähestymismotivaatio. Jos epäonnistumisen pelko saa taas vallaan, toimii hän välttämismotivaation ohjaamana.
Erityisesti peruskoulussa, yläasteella ja lukiossa muistan tarponeeni ikävältä tuntuvia kursseja läpi reputtamisen pelko mielessäni. Hoin itselleni etten osaa kuitenkaan matematiikkaa ja kemiakin tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Vaikka kyseessä oli ihan perusopinnot ja kemiaakin lukiossa joutuu käymään vaivaisen yhden kurssin verran (mikäli niin valitsee), koin ettei minusta ole näihin opintoihin ollenkaan. Välttämismotivaation ohjaamana alisuoriuduin vaikeista kursseista, mutta jos olisin katsonut niitä valoisammin, olisin varmasti saanut parempia arvosanoja, enkä muistelisi katkerana niitä muutamia ikäviä kursseja vielä tänäkin päivänä.
Attribuutioteorian mukaan ihminen antaa syitä tai motiiveja toiminnalleen ja tapahtumille. Syyselityksiä kutsutaan kausaliattribuutioksi ja attribuutioilla nähdään olevan motivaatioon liittyviä merkityksiä (tehtävät, suoritukset).
Olen itse "syyllistynyt" selittelyyn useasti. Kirjan esimerkissä oppilas selittelee matematiikan kokeen huonoa arvosanaa huonolla matikkapäällä ja niin edelleen. Yllä kirjoitinkin siitä miten alisuoriuduin sellaisten aineiden kokeista joihin minulla ei mielestäni ollut vain ymmärrystä. Nykyään attribuutiot näkyvät arjessani esimerkiksi kuntoilun lykkäämisenä toiseen päivään, huonosti harjoittelemisena viulutuntia varten, kurssitehtävien lykkäämisenä ja niin edelleen. Rajaa on kuitenkin ammattiopinnoissa ja muutenkin aikuisiällä vaikea vetää siihen, onko jokin toiminta selittelyä vai oikeita syitä. Olen ollut kiireinen kuluneena syyslukukautena ja palautan näitä Haaga-Helian tehtäviä myöhässä. Joudun miettimään että olisinko löytänyt aikaa näille tehtäville ennen vuodenvaihdetta vai onko nyt todella ensimmäinen rako saada tehtävät valmiiksi. Olen iloinen ja kiitollinen kohdalleni sattuneista musiikin töistä, enkä pitänyt sitä vaihtoehtona, että jätän näitä keikkatilanteita ja muita töitä vähemmälle, vaikka tiesin että opintoni tulevatkin hieman kärsimään väliaikaisesti.
Tavoiteorientaatioteorioiden mukaan ihmisen henkilökohtaiset tavoitteet luovat sen viitekehyksen, jonka puitteissa he tulkitsevat tilanteita ja toimivat niissä. Tavoiteorientaatioihin kuuluu erilaisia suuntautumistapoja. Tehtäväsuuntautuneisuus herätti itsessäni erityisesti omakohtaisia muistoja. Olen pitkäjänteisesti ja luovuttamatta työskennellyt uuden taidon oppimisen eteen. Halusin oppia valokuvaamaan järjestelmäkameralla kauan sitten ja päätin oppia käyttämään sitä manuaalisäädöillä. Ostin oppaan ja katsoin erilaisia opetusvideoita kuvaamiseen liittyen. Lopulta kun ymmärsin millaista ( ja miten) jälkeä haluan saada valokuvatessani, olin tyytyväinen itseeni. Yrittäminen ja lopputulos kulkivat käsi kädessä ja kumpikin oli yhtä tärkeä.
Muita tärkeimpiä suuntautumistapoja ovat suoriutumisorientaatio, välttämisorientaatio sekä minäsuuntautuneisuus ja sosiaalinen riippuvuussuuntautuneisuus.
5. (s. 111 – 126) Pohdi, miten esitetyt teoriat oppimistyyleistä ja -
strategioista, metakognitiosta ja oppimisprosessin säätelystä sopivat
mielestäsi oman alasi oppimiseen.
Useimmiten oppimisstrategioilla tai kognitiivisilla prosessointistrategioilla viitataan tapaan ja keinoihin, joilla yksilö suorittaa tietyn oppimistehtävän. Oppimistyylillä taas on tarkoitettu pysyvämpää taipumusta käyttää tietynlaisia strategioita ja henkilökohtaisia opiskelu- ja oppimistapoja.
Kognitiiviset prosessointistrategioilla tarkoitetaan niitä ajattelu- ja opiskelustrategioita, joita oppija käyttää opiskellessaan ja pyrkiessään saavuttamaan oppimistavoitteitaan. Yleisesti musiikin opiskelussa ja viulunsoitossa käytetään prosessointistrategioita joiden avulla opitaan muistamaan esitettävä kappale ulkoa tai saavutetaan ergonominen soittoasento. Myös musiikin teorian oppiminen ja soveltaminen käytäntöön vaatii näitä strategioita. Jotta osataan viedä teoriakirjan sivulta tietty sointukulku omaan soittimeen soittotunnilla, täytyy taustalla olla syvä- ja pintasuuntautunutta opiskelua. Musiikin teorian ymmärrys vaatii aiheiden laajaa hahmottamista, mutta myös ulkoa opeteltua tarkkaa käytännön osaamista (esim. kuinka sormet asettuvat soittimeen tämän soinnun kohdalla).
Metakognitiivinen säätely
Musiikin opiskelussa vaaditaan laajojenkin teosten/keikkaohjelmistojen ulkoa muistamista. Musiikkiopistotasolla oppilaat harjoittelevat tietyn ohjelmiston (ulkoa tai nuotista) tutkintoa varten ja toki on pienimuotoisempiakin tavotteita jotka vaativat suunnitelmallisuutta ja säännöllistä harjoittelua, siis metakognitiivista säätelyä. Metakognitiivisten toimintojen korkeatasoinen hallinta on tyypillistä itseohjautuvalle oppimiselle. Vastakohtana on oppimisen ulkoinen säätely, mikä tarkoittaa sitä että opettaja tai oppimateriaali antaa ohjeet ja neuvot.
Henkilökohtaiset oppimiskäsitykset
Musiikin opiskelussa vaaditaan monenlaisia taitoja ja tietoja. Tuntuukin siltä että jokaisesta oppimisstrategiasta lukiessani löydän seikkoja jotka liittyvät musiikin opiskeluun. Toiset ihmiset näkevät oppimisen tietojen lisääntymisenä, kykynä muistaa opitut asiat ja toistaa ne sekä soveltamalla jo opittua. Toiset näkevät oppimisen ihmisen jatkuvana kehittymisenä ja muuttumisena. Tällöin asioiden henkilökohtainen ymmärtäminen on tärkeintä (opitun omin sanoin selittäminen). Koen että muusikin opiskelijalta vaaditaan molempia tapoja oppia. Totta on se että uutta oppiessa tieto lisääntyy, osataan esimerkiksi soittaa vaativampia kappaleita kuin aikaisemmin. Toisaalta tarvitaan myös ymmärtävää oppimista, jolloin musiikin teoriaa voidaan soveltaa omaan sävellystyöhön ja näin luodaan uutta.
Opiskelu- ja koulutusorientaatiot
Orientaatioilla viitataan henkilökohtaisiin tavoitteisiin, intentioihin, motiiveihin, odotuksiin ja asenteisiin, jotka ohjaavat opiskelu- ja oppimistoimintoja. Musiikin oppimisessa motivaatiolla on iso merkitys. Musiikin opetusta on pakollisena peruskoulussa, mutta muuten sen harrastaminen lähtee usein henkilöstä itsestä. Vaikka vanhemmat saattavat päättää lapsen musiikkiharrastuksen aloittamisesta, pidemmän päälle kyse on vain siitä onko lapsella/nuorella/aikuisella halua oppia musiikkia. Erityisesti ammattiin suuntautuessaan henkilön on tiedostettava oma osaamistasonsa ja opiskeltava lisää, jotta ovet opiskelupaikkaan avautuvat. Ammatissa pärjäämisessä vaaditaan myös jatkuvaa omien taitojen ylläpitoa ja viimeistään tässä vaiheessa punnitaan todellinen oma halu olla musiikin alalla.
Musiikin oppimiseen liittyy vahvasti kotiharjoittelu. Yleensä esim. soittotunneilla käydään kerran viikossa ja seuraavalle tunnille oppilaan oletetaan vähintään kerranneen edellisen tunnin asiat ja harjoitelleensa annettuja soittoläksyjä. Tämän vajaan viikon aikana kun oppilas taas harjoittelee omatoimisesti, tulee hänen hahmottaa se osa mikä menee jo hyvin, mutta myös se missä on vielä opittavaa. Voi myös olla ettei opettaja ole selittänyt tai näyttänyt opeteltavaa asiaa sillä tavalla, että oppilas sen oppii ja onkin tärkeää ottaa epäselvä asia tai ongelma puheeksi seuraavalla tunnilla. Tämä kaikki kuuluu metakognitiivisiin toimintoihin.
6. (s. 128-168) Pohdi esitettyjen teorioiden valossa omia kokemuksiasi ryhmässä oppimisesta. Minkälaisia asioita haluat nostaa esille ryhmässä oppimisesta näihin teoreettisiin ja käytännöllisiin näkökulmiin pohjautuen?
Jo peruskoulussa tein huomioita siitä, miten koulun ryhmätöissä opiskeltiin ja työskenneltiin tietyllä tavalla. Koulun ryhmätöissä mieltäni vaivasivat tarkat tehtävänannot, joita tuli noudattaa. Osa ryhmästä ymmärsi tehtävänannot helposti ja osalle ne jäivät hieman epäselviksi. Muistan peitelleeni epävarmuuttani ja pelänneeni väärin sanomista, nolatuksi joutumisen pelon takia. Peruskoulun jälkeen olenkin oppinut ja ymmärtänyt, etteivät opettajan laatimat tehtävänannot ole välttämättä sellaisia, joihin vaaditaan yksi ja ainoa oikea vastaus. Tämä on ollut suuri helpotus ja olen uskaltautunut keskustelemaan ryhmässä rohkeammin ja avaamaan omia näkemyksiäni vastausten suhteen.
-> Situaatioteorian mukaan koulu on oma kulttuurinsa, jossa opitaan. Se on erillään työelämän ja arjen ympäristöistä ja koulussa oppiminen eroaa muusta elämässä tapahtuvasta oppimisesta.
-> Olen huomannut, että koulun ulkopuolella luovempia oppimistapoja. Ihmisille jakautuu yleensä heille sopivimmat hommat, kun taas koulussa on kaikkien opittava samat asiat.
Toki sielläkin eri aineita, jolloin eri henkilöt ”loistavat” toisissa aineissa ja toiset toisissa. Työelämässä on ihmisiä eri lähtökohdista, lukiosta, amiksesta, yliopistosta ja yhtäkkiä tehdään samaa työprojektia. Myös eri ikäisten kanssa tehtävä töitä ja oltava kanssakäymisissä. Musiikin opettajalla saattaa olla itseään vanhempi oppilas jne.
Lavenin ja Wegnerin osallistuvan harjoittelun malli kiehtoo itseäni. Osallistuva harjoittelu tarjoaa oppijalle paljon enemmän kuin pelkkä observointi. Tämä näkyy mm. työelämässä, jolloin työyhteisön jäsenet osallistuvat aktiivisesti työpaikan toimintaan. Itselleni muistuu tästä osallistuvasta harjoittelusta monia hetkiä mieleeni edellisiltä lukuvuosilta opintojeni ajalta. Esimerkiksi viime lukuvuoden aikana kävin observoimassa musiikkiopisto-opetusta. Seurasin opetusta sovitun lailla ja sain siitäkin paljon vinkkejä ja inspiraatiota omaan tekemiseeni, mutta hienoa oli päästä yllättäen mukaan osaksi opetettavaa ryhmää. Koin kuuluvani joukkoon ja oppivani vähintään yhtä paljon, kuin pelkästään observoidessani opetusta. Tunnin jälkeen musiikkiopiston opettaja jäi keskustelemaan kanssani ja näytti vielä erikseen opetusmateriaaleja minulle.
Kognitiivinen oppipoikakoulutus ihastutti myös. Kognitiivisen oppipoikakoulutuksen menetelmät ovat mallintaminen, valmentaminen ja tukeminen. Malli on kytkeytynyt voimakkaasti käytännöllisten ammatillisten taitojen harjoittamiseen, Tarkoituksena opettaa oppilaille sellaisia kognitiivisia prosesseja, joita ekspertit käyttävät työskennellessään monimutkaisten ongelmien parissa.
Ajattelu- ja ongelmanratkaisutaitojen sovellukset.
->”Strategiat ja ongelmanratkaisuprosessit tehdään oppilaille näkyviksi, jolloin niistä tulee samalla tavalla havainnoitavissa olevia kuin käsityöammattien erilaiset työprosessit perinteisessä oppipoikakoulutuksessa. Oppilaat saavat tällöin mahdollisuuden havainnoida ja harjoitella kognitiivisia taitoja samalla tavalla kuin oppipojat harjoittelevat mestarinsa opastuksella käsityötaitoja. Näin he oppivat esimerkiksi matematiikan opiskelussa matemaatikon tavan ajatella ja toimia. ”
Oppipoikamallia sovelletaan musiikin alalla opiskeluaikana ja itse työtehtävissä esimerkiksi orkesterissa soittaessa. Orkesterissa on monia kanssasoittajia, joko ammattilaisia tai opiskelutovereita. Lisäksi orkesteria johtaa kapellimestari ja konserttimestarikin opastaa soittajia. On todella opettavaista olla mukana esimerkiksi ammattilaisorkesterissa, jolloin joutuu itse sulautumaan joukkoon ja omaksumaan koko ajan uutta. Vierustoverina saattaa olla kokeneempi muusikko, joka tekee merkintöjä nuottiin ja antaa ehdotuksia soittotekniikkaan liittyen. Uusi soittaja saattaa jäädä myös ns. Oman onnensa nojaan, jolloin täytyy tarkkailla jatkuvasti orkesterin liikkeitä ja reagoida mm. dynamiikkaan ja tempohin muiden mukana.
Bereiterin (1997) tiedonrakentelun mallin mukaan oppilaita tulisi kouluissa ja yliopistoissa valmentaa tiedon tuottamiseen ja käyttöön. Tämän vuoksi tiedonrakentelun tulisi olla keskeistä koulutyössä. ”Koululaisten ja opiskelijoiden tiedonrakentelu poikkeaa tiedemiesren tiedon tuottamisesta siinä mielessä, että tutkijat tuottavat tieteenalalleen uutta tietoa, kun taas oppilaat ja opiskelijat koulutuksessaan tuottavat itselleen tietoa. Kognitiivisessa ja sosiaalisessa mielessä kyse on kuitenkin hyvin samankaltaisesta toiminnasta.” Mielestäni tiedonrakentelu on tärkeää koulumaailmassa, sillä tällöin mieleen painamisen ja muistamisen tehtävät eivät ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisten joukossa. Ryhmässä tapahtuva erilaisten ”tietotuotteiden” konstruointi on sen sijaan tärkeämpää. Tietotuotteita voivat olla esimerkiksi opiskelijoiden tuottamat teoriat, tulkinnat, kuvaukset tai selostukset. Tällä toiminnalla on opiskelijoille merkitystä niin sosiaalista, emotionaalista kuin tiedollista.
Yhteistoiminnallisen oppimisen eduissa ja ongelmissa mielestäni tärkeitä ja mielenkiintoisia asioita.
Ryhmässä työskentelyssä tulee mm. ottaa huomioon ryhmäläisten erilaisuus. Ei voida olettaa hyvin heterogeenisen ryhmän pystyvän toimia ehjänä kokonaisuutena. Myös yksilöiden yksilölliset erot mieltymyksissä erilaisiin työskentelytapoihin saattaa aiheuttaa hankaluuksia. Kognitiivinen kuormitus kuitenkin jakautuu ryhmässä, ryhmässä opitaan uusia taitoja (mm. keskutelu, neuvottelu, argumentointi) ja itseilmaisu kehittyy.
7. Mitä koet oppineesi tästä tehtävästä?
-> Situaatioteorian mukaan koulu on oma kulttuurinsa, jossa opitaan. Se on erillään työelämän ja arjen ympäristöistä ja koulussa oppiminen eroaa muusta elämässä tapahtuvasta oppimisesta.
-> Olen huomannut, että koulun ulkopuolella luovempia oppimistapoja. Ihmisille jakautuu yleensä heille sopivimmat hommat, kun taas koulussa on kaikkien opittava samat asiat.
Toki sielläkin eri aineita, jolloin eri henkilöt ”loistavat” toisissa aineissa ja toiset toisissa. Työelämässä on ihmisiä eri lähtökohdista, lukiosta, amiksesta, yliopistosta ja yhtäkkiä tehdään samaa työprojektia. Myös eri ikäisten kanssa tehtävä töitä ja oltava kanssakäymisissä. Musiikin opettajalla saattaa olla itseään vanhempi oppilas jne.
Lavenin ja Wegnerin osallistuvan harjoittelun malli kiehtoo itseäni. Osallistuva harjoittelu tarjoaa oppijalle paljon enemmän kuin pelkkä observointi. Tämä näkyy mm. työelämässä, jolloin työyhteisön jäsenet osallistuvat aktiivisesti työpaikan toimintaan. Itselleni muistuu tästä osallistuvasta harjoittelusta monia hetkiä mieleeni edellisiltä lukuvuosilta opintojeni ajalta. Esimerkiksi viime lukuvuoden aikana kävin observoimassa musiikkiopisto-opetusta. Seurasin opetusta sovitun lailla ja sain siitäkin paljon vinkkejä ja inspiraatiota omaan tekemiseeni, mutta hienoa oli päästä yllättäen mukaan osaksi opetettavaa ryhmää. Koin kuuluvani joukkoon ja oppivani vähintään yhtä paljon, kuin pelkästään observoidessani opetusta. Tunnin jälkeen musiikkiopiston opettaja jäi keskustelemaan kanssani ja näytti vielä erikseen opetusmateriaaleja minulle.
Kognitiivinen oppipoikakoulutus ihastutti myös. Kognitiivisen oppipoikakoulutuksen menetelmät ovat mallintaminen, valmentaminen ja tukeminen. Malli on kytkeytynyt voimakkaasti käytännöllisten ammatillisten taitojen harjoittamiseen, Tarkoituksena opettaa oppilaille sellaisia kognitiivisia prosesseja, joita ekspertit käyttävät työskennellessään monimutkaisten ongelmien parissa.
Ajattelu- ja ongelmanratkaisutaitojen sovellukset.
->”Strategiat ja ongelmanratkaisuprosessit tehdään oppilaille näkyviksi, jolloin niistä tulee samalla tavalla havainnoitavissa olevia kuin käsityöammattien erilaiset työprosessit perinteisessä oppipoikakoulutuksessa. Oppilaat saavat tällöin mahdollisuuden havainnoida ja harjoitella kognitiivisia taitoja samalla tavalla kuin oppipojat harjoittelevat mestarinsa opastuksella käsityötaitoja. Näin he oppivat esimerkiksi matematiikan opiskelussa matemaatikon tavan ajatella ja toimia. ”
Oppipoikamallia sovelletaan musiikin alalla opiskeluaikana ja itse työtehtävissä esimerkiksi orkesterissa soittaessa. Orkesterissa on monia kanssasoittajia, joko ammattilaisia tai opiskelutovereita. Lisäksi orkesteria johtaa kapellimestari ja konserttimestarikin opastaa soittajia. On todella opettavaista olla mukana esimerkiksi ammattilaisorkesterissa, jolloin joutuu itse sulautumaan joukkoon ja omaksumaan koko ajan uutta. Vierustoverina saattaa olla kokeneempi muusikko, joka tekee merkintöjä nuottiin ja antaa ehdotuksia soittotekniikkaan liittyen. Uusi soittaja saattaa jäädä myös ns. Oman onnensa nojaan, jolloin täytyy tarkkailla jatkuvasti orkesterin liikkeitä ja reagoida mm. dynamiikkaan ja tempohin muiden mukana.
Bereiterin (1997) tiedonrakentelun mallin mukaan oppilaita tulisi kouluissa ja yliopistoissa valmentaa tiedon tuottamiseen ja käyttöön. Tämän vuoksi tiedonrakentelun tulisi olla keskeistä koulutyössä. ”Koululaisten ja opiskelijoiden tiedonrakentelu poikkeaa tiedemiesren tiedon tuottamisesta siinä mielessä, että tutkijat tuottavat tieteenalalleen uutta tietoa, kun taas oppilaat ja opiskelijat koulutuksessaan tuottavat itselleen tietoa. Kognitiivisessa ja sosiaalisessa mielessä kyse on kuitenkin hyvin samankaltaisesta toiminnasta.” Mielestäni tiedonrakentelu on tärkeää koulumaailmassa, sillä tällöin mieleen painamisen ja muistamisen tehtävät eivät ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisten joukossa. Ryhmässä tapahtuva erilaisten ”tietotuotteiden” konstruointi on sen sijaan tärkeämpää. Tietotuotteita voivat olla esimerkiksi opiskelijoiden tuottamat teoriat, tulkinnat, kuvaukset tai selostukset. Tällä toiminnalla on opiskelijoille merkitystä niin sosiaalista, emotionaalista kuin tiedollista.
Yhteistoiminnallisen oppimisen eduissa ja ongelmissa mielestäni tärkeitä ja mielenkiintoisia asioita.
Ryhmässä työskentelyssä tulee mm. ottaa huomioon ryhmäläisten erilaisuus. Ei voida olettaa hyvin heterogeenisen ryhmän pystyvän toimia ehjänä kokonaisuutena. Myös yksilöiden yksilölliset erot mieltymyksissä erilaisiin työskentelytapoihin saattaa aiheuttaa hankaluuksia. Kognitiivinen kuormitus kuitenkin jakautuu ryhmässä, ryhmässä opitaan uusia taitoja (mm. keskutelu, neuvottelu, argumentointi) ja itseilmaisu kehittyy.
7. Mitä koet oppineesi tästä tehtävästä?
Koen, että tehtävä oli kokonaisuudessaan vaativa ja aikaa vievä. Kuitenkin, sen ansiosta mieleeni jäi monta termiä ja näkökulmaa opettajuuteen liittyen. Tehtävänannot olivat selkeitä ja mielenkiintoisia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti